Hullu Juoksija

On välillä tuskallista seurata miten pienissä kunnissa ja kaupungeissa hienot teot jäävät näkymättömiksi. Puhun nyt niistä vapaaehtoisten tekemistä teoista nuorten ja miksei aikuistenkin harrastusten hyväksi. Urheiluseuroissa on paljon ihmisiä jotka tekevät oman työnsä ohessa lähes täyden työrupeaman sen eteen että toiset pääsevät harrastamaan. Monesti vanhemmat jotka tuovat lapsensa harrastamaan eivät edes ymmärrä sitä työn määrää jota harrastustoiminnan ylläpito vaatii. Otetaan esimerkiksi vaikka koripallo. Kun nuori astuu salin ovesta sisään ja katsoo kellosta että treenit alkaa niin mitä kaikkea on tapahtunut ennen sitä. Alkuun on tarvittu seura ja sen toimihenkilöt jotka ovat tehneet töitä sen eteen että seuralla on harjoitusvuoroja ja valmentajia. On tehty töitä jotta on saatu haalittua harrastajia. Nämä työt kun on saatu valmiiksi, astuu valmentaja esiin. Valmentaja on suunnitellut treenit etukäteen. Yleensä on tehty jo ennen ensimmäistä treeniä koko harjoitus/pelikauden runko. On pohdittu milloin pelit on ja miten rytmittää harjoitukset niihin sopiviksi. Mahdollisesti on suunniteltu turnauksia joihin osallistutaan. Paljon on käytetty aikaa ja aivoja jotta ensimmäisten treenien alkaessa kaikki olisi nuorelle harrastajalle valmiina. Harjoituksissa valmentaja ohjaa pelaajia ja varmistaa että jokainen saa mahdollisimman hyvän opin sekä tuen. Valmentaja myös varmistaa että kaikilla on turvallista harjoitella. Kun treenit ovat ohi pelaajat poistuvat suihkun kautta kotiin ja touhuamaan omiaan. Valmentaja yleensä analysoi vielä treenien jälkeen miten hommat meni ja mitä seuraavissa treeneissä tai pelissä pitää huomioida. Kun yksi viikko on takana, pelaaja on treenannut esim.6h. Valmentaja puolestaan on vetänyt nuo treenit ja toiset saman verran suunnitellut sekä analysoinut. Harvassa pienessä seurassa valmentaja tai kukaan muu seuran toimihenkilö saa mitään korvausta tehdystä hommasta. Kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen. Valmentajan lisäksi siellä joukkueen taustalla tosiaan toimii monen monta henkilöä. On huoltajia, joukkueenjohtajia, rahastonhoitajia ja monia muita. Monesti kaikki nuo unohtuu. Siksi tunnen tuskaa. Monessa pienessä seurassa on nämä henkilöt käyneet vähiin. Seurat alkavat kuihtumaan pois. Itseäni on nyt pyydetty erääseen seuraan kirjoittamaan ja kuvaamaan kisoja ja toimintaa. Olen seurannut monen seuran toimintaa todella läheltä. Tämänkin kyseisen seuran koripallopuolella olen itse pelannut monta vuotta. Nyt kun pohdin että olisiko minusta apua seuralle Pystyisinkö omilla vajavaisilla taidoilla kirjoittaa, tuomaan jotain apua heille. Uskoisin että pystyn. Tähän perään on kuitenkin pakko laittaa tuttu ja turvallinen mutta sana. Olen toiminut erilaisissa tehtävissä urheilun parissa useita vuosia. Monta nuorta on joutunut kestämään minua valmentajana. Olen saanut monet toiminnassa mukana olleet joko vihaamaan tai ihailemaan minua.  Haaste olisi enemmän kuin mielenkiintoinen ja antaisi mahdollisuuden kokeilla jotain aivan uutta. Kuitenkin tiedän itseni. Kun kyseinen seura ei ole täällä kotikaupungissa niin matka ”pelipaikalle” alkaisi jossain vaiheessa ärsyttää. Toinen tärkeä asia on seura rakkaus. Vaikka kyseisessä seurassa olen itse koripalloa harrastanut ja hommat toimi erinomaisesti niin se aika on jo kaukana. En enää tunne kuin muutamia ihmisiä siellä. Toki yksi tekijä on myös menneisyyden taakka. Saattaisin törmätä myös ihmisiin joita en enää halua tavata. Menneisyyttä ei kannattaisi ottaa taakaksi nykyisyyteen , kuitenkin on asioita joiden pariin ei halua enää palata. En pelkää niiden kohtaamista sillä olen niistä selvinnyt ja sinut niiden kanssa. Haluan kuitenkin antaa itselleni rauhan niistä asioista. Voisin kuvitella että jossain vaiheessa teen jotain seuratoimintaa. Uskoisin että itselläni olisi annettavaa vielä paljon sillä saralla. Se toiminta on kuitenkin vielä jossain kulman takan odottamassa. Sitä ennen jatkan näitä kirjoitteluja ja pohdin syntyjä syviä. Tottakai toivon sydämestäni että seura löytää sopivan henkilön kyseiseen hommaan.