Hullu Juoksija

Syksy. Tuo masennuksen orastava aikakausi. Niin ainakin lähtökohtaisesti ajatellaan. Asiaan on helppo samaistua. Lähdet töihin ja on pimeää sekä märkää. Niin ja rannikon bonuksena silti tiet jäässä. Mitään et näe ja vaikka olet tarkkana voi jalat tai renkaat lähteä mihin sattuu. Huomaat yllättäen olevasi matkustaja autossasi, jossa olet yksin. Taustalla soi Stigin ”Mä ajan koko yön” . Kun tulet töistä niin kaikki toistuu. Ainut mikä vaihtuu, on kulkusuunta. Toki sitä ei pimeyden keskellä oikeastaan edes huomaa. Kotiin kun pääset, on pohdinnan paikka. Mitä sitä tekisi? No pihalle ei viitsi mennä. Joko sanoin, että siellä on märkää ja pimeää sekä liukasta. Sisällä voisi vaikka tehdä jotain kivaa. No ei kiinnosta, kun päivänvaloa ei ole nähnyt aikoihin ja se alkaa lievästi sanottuna vituttamaan. No helpointa on katsoa telkkaria. Ja sekään ei pidemmän päälle ole kovin kummoista tekemistä. Ensinnäkin ärsyttää paikoillaan olo. Toiseksi uusintojen määrä on niin suuri, että ei pysty ymmärtämään. Lähinnä sitä ei ymmärrä, että missä välissä on kaikki nuo ensi esitykset tulleet. Lopulta kömpii sänkyyn ja odottaa innolla uutta päivää. Tällä kaavalla aina lauantaihin asti. Silloin, yllättäen herää kuudelta kuten viikollakin, vaikka olisi voinut nukkua pitkään, havaitsee jotain mitä viikolla ei näe. Orastavaa valoa. Yleensä sellaisen mukavan vaakasuoran tihkusateen läpi. Sellainen kiva perus sade joka kastelee varmasti kaikki paikat, jopa ne joita ei saa edes suihkussa kasteltua. Kun on siinä kelissä, olohuoneen ikkunan läpi nauttinut virkistävästä viikonlopusta, on mukavaa startata uuteen viikkoon. Ja huoli pois, niitä Suomen upeassa syksyssä ja talvessa riittää. Syyskuussa ne alkavat ja vähän vuodesta riippuen vapun tienoilla loppuu. Ja jos joku nyt kysyy missä kohtaa on talvi. Se on se kaikkein pimein vaihe ja liukkain. Kevääseen voit varautua, kun töistä tullessa huomaat orastavaa valoisuutta. Ei kuitenkaan vaivuta synkkyyteen. Joulu tuo poikkeuksen synkkyyteen. Varsinkin jos sinulla on naapurusto joka osaa jouluvalojen upean esillepanon. Esimerkiksi entisessä asuinpaikassa tämä oli hienosti hoidettu. Parvekkeilla vilkkuvat sirkusmaiset spektaakkelit olivat mannaa silmille ja mielelle. Ja mikä parasta. Osa niistä oli ilostuttamassa ympäri vuoden. Eipä ole ihme, että Suomalaiset ovat viimeistään juhannuksena sukat totaalisen sekaisin. Pakko se on ottaa kaikki irti siitä lyhyestä ajasta, kun valoa riittää ja lämpöäkin on hieman enemmän kuin jääkaapissa. Lämpötilassa se on kyllä hyvä , että oluet pysyy terassilla kylmänä ympäri vuoden. Paitsi tottakai jouluna kun kinkun kera haluaa oluen, on se sen ainoan kerran jäätynyt. Silti toivotaan tästäkin syksytalvesta upeaa valojen ja hetkien juhlaa. Itse taidan ottaa sen kunniaksi oluen (ellei se ole vesisateesta huolimatta jäätynyt terassille) ja istahtaa nojatuoliin katsomaan jotain mukavaa uusintaa. Pitää vaan laittaa kaihtimet kiinni ettei innokkaimpien jouluvalot vilku suoraan silmiin.