Hullu Juoksija

Liikuntaa ja liikennettä. Siitä on mielenkiintoinen viikko tehty. Olen nyt tosiaan hieman päässyt jo ”lenkille”. Pientä takapakkia aiheuttaa kipuilu lonkan seutuvilla. Jonkinlainen lihaksen kiinnityskohdan kipuilu kyseessä. Ei ole vielä päässyt kokeilemaan hölkkää kunnolla, kun iskutus aiheuttaa lisääntyneen kivun ja lihasten jumiin menon. Kävely onneksi onnistuu erinomaisesti. Ja siitä pitää olla onnellinen. Ja olisi kunnonkin puolesta vielä aikaista kokeilla mitään kovempaa lenkkeilyä. Yksi tärkeimmistä asioista on, että selän kipuilut on selätetty J . Aika paljon tuli tehtyä kyllä töitä sen eteen. Mutta nyt näyttää, että se palkitaan. Pääkoppa kiittää kun pääsee ulkoilemaan. Ja on ollut taas mukavaa, kun ystävän kanssa lähtee lenkille ja molemmat saa löpistä rauhassa. Parantaa maailmaa kuten sanotaan.

No jo liikunnassa on positiivista tapahtunut niin liikenteessä ei. Nyt kun kesä tullut ja kelit sen mukaiset on kiva taas seurata kaikkia hätähousuja. En kerta kaikkiaan ymmärrä miksi pitää ohittaa sulkualueella tai kurvin kohdalla. Niitä on taas riittänyt reilusti. Ja samalla kun itse nähnyt jo paljon aiemmin, että edellä on useampi rekka ja ennen kuin ollaan kaupungissa on varmaa että kaikki olemme perillä samaan aikaan. Silti tuntuu ohittaminen olevan pakkomielle. Kun vuoden aikana itse ajaa sen 35000km niin noita mahtuu yllättävän paljon matkalle. Ehkä jonain päivänä ei tarvitse noita katsella. Ainakaan eläkkeellä en aio aikaani maantiellä kuluttaa J .

Töissä alkaa hommat tasoittumaan. Aina on alku hankalaa ja se tuo omat haasteet. Jokaisella on omat käsitykset ja odotukset. Onneksi kaikesta on selvitty ja kaikki näyttää kesää ajatellen hyvältä. On aina kova rupeama johtaa ihmisiä muutokseen. Monesti on helpompaa aloitta täysin puhtaalta pöydältä ja sitten pala kerrallaan opetella asioita. Mutta kun pohjalla on jotain vanhaa, on myös paljon pois opittavaa. Se on ollut opettavaista tässä urakassa.

Olen huomannut tänä keväänä itsestäni, että olen entisestään kovempi ja raaempi itseäni kohtaan. Ja samalla ehkä myös muita. Pienikin takapakki on syönyt mieltä ja piiskannut selkää armotta. Olen takertunut kaikkeen negatiiviseen liiankin hanakasti. Vaikka pitäisi muistaa, että jokainen meistä välillä ”epäonnistuu” jossain. Tai ainakin jää vaille siitä huippusuorituksesta. Palaa mieleen ajat kun treenasin tosissaan. Ei mikään riittänyt ja aina piti treenata enemmän ja kovemmin. Nyt on ollut ilmassa vähän samaa. Olen todella hulluna välillä vääntänyt eteenpäin ja ajatellut, että kyllä kiviseinänkin läpi pääsee kun tarpeeksi otsaansa käyttää. Ei millään hyvällä. Mutta ei pääse. Pitäisi osata nyt kesän kunniaksi hieman antaa itselle armoa ja luottaa että pienistä vastoinkäymisistä ei kannata laidan yli heti hypätä. Jos niitä tulee, ja aina kun jotain isompaa tehdään tulee. Pitää vaan ottaa opit talteen ja suunnata eteenpäin. Ja eiköhän tuokin onnistu. Nyt kun perus tekemiset rullaa on helpompi tarttua ongelmiin. Annan kuitenkin itselleni kevään suorituksista kiitettävän arvosanan. Ja se on aikamoinen myönnytys itselleni.  Tervetuloa  kesä.