Hullu Juoksija

Nyt saa pahoittaa mielensä. Mikä ihme siinä on että aina pitää löytää jotain negatiivista sanottavaa kun jotain tapahtuu. Oli jotenkin surkuhupaisaa lukea Särkänniemen delfiinien tapausta. Miten niin moni voikaan pahoittaa mielensä. Samana päivänä itseäni mietitytti enemmän moni muu asia. EU:n ja USAn välinen kauppasopimus, Syyriassa riehuva sota ja muutama liikenneonnettomuus. Suomalaisten mielensäpahoittaminen on saavuttanut kyllä ihan huipputason. Jos Matti Nykänen menee kännissä radioon. Osa pahoittaa mielensä kun Matti on kännissä, toinen osa kun Matti on kännissä otettu lähetykseen, kolmas osa kun asiasta yleensä edes uutisoidaan ja loput kun eivät ole päässeet vielä kuuntelemaan Matin kännisiä jorinoita. Delfiinien tapauksessa en edes päässyt kärryille kuka pahoitti ja mistä syystä mielensä. Pitäisikö nyt jokaisen miettiä että mikä oikeasti on tärkeää maailmassa. Ei me voida joka päivä pahoittaa mieltä jostain tai voidaan mutta onko siinä järkeä. Nykyisin some mahdollistaa kaiken kiukuttelun. Kommentoida voi mitä vaan ja kuka tahansa. Ei edes nimeä tarvitse kertoa. Ja siihen kun yhdistetään”trollaajat” joiden työnä on vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin niin soppa on valmis.
Luin tässä taannoin artikkelin jossa koditon ja työtön mies kertoi elämästään. Teksti oli fiksua ja sai jopa tällaisen paatuneen kyynikon tuntemaan jotain. Ehkä suurin syy oli kun mies kertoi että syy kaikkeen oli hän itse. Ja hän ei ole pahoittanut mieltään vaikka häntä on haukuttu siitä syystä. Hänen suurin murheensa oli hyvinkin ymmärrettävää. Ei kuulemma ollut helppoa päästä ylös ja jaloilleen kun apua ei saanut mistään. Hän kiitti ystäviään kaikesta tuesta ja kertoi että ilman heitä ei häntäkään olisi. Hän myös kertoi että ystävät eivät olleet sitä ihmistyyppiä jotka valittavat kaikesta ja jäävät murehtimaan asioita. Heiltä mies oli saanut ohjeeksi että kannattaa aina katsoa eteenpäin ja historia on vain oppimista varten.

Jäin tekstin jälkeen miettimään että niinhän se on. Jos nyt pahoittaa mielensä niin ei heti kannata siitä nostaa meteliä. On parempi hetki miettiä ja ottaa siitä asiasta oppia. Eli pitäisi ehkä pohtia mikä oli pohjimmiltaan se mikä pahoitti mielen. Kun sen keksii on helpompaa miettiä miten jatkossa välttäisi vastaavan. Saattaa jopa käydä niin että jatkossa ei enää pahoita mieltään niin helposti. Ja osaa ehkä helpottaa muidenkin mielensä pahoittajien oloa.

Toinen asia joka jäi mieleen pyörimään oli ystävät. Sanotaan että niitä ei ole koskaan liikaa. Se on varmasti toisaalta totta. Mutta mielestäni ystävilläkin on eroja. On todella läheisiä ystäviä. Henkilöitä joiden kanssa jaetaan kaikki aiemmatkin asiat. On ystäviä joiden kanssa voi käydä vaikka urheilemassa tai oluella. Samalla voidaan vaihtaa arjen kuulumisia. Myös sellaisia ystäviä on joiden kanssa jutellaan kun nähdään kaupassa mutta muuten ei paljon olla tekemisissä. Harrastuksen parissa on omanlaisiaan ystäviä. Nykyään Facebookissa ja muualla somessa on omat ystävänsä. Kuten voi todeta niin ystäviä on laidasta laitaan. No onko niitä tuolla laskutavalla liikaa. Ei. Jokaisella tulisi olla jossain määrin noita kaikkia.
Se voidaan todeta tähän loppuun että itsellä on ollut todella hyvä ”tuuri” elämässä. Olen saanut kulkea matkaani todella mahtavien ystävien kanssa. Ja joillakin heistä on ollut jopa”pelastava” osa elämässä. Nyt on onneksi saanut mahdollisuuden antaa jotain edes takaisin päin. Jos voi sanoa että ei joka päivä kannata pahoittaa mieltään niin joka päivä kannattaa viettää ystävänpäivää