Hullu Juoksija

Kilpapyörä. Maanteiden helvetin rakkine. Kävin varovaisesti kokeilemassa pyöräilyä. Tunne on aina upea kun pääsee ulkoilemaan. Raitis ilma ja aurinko. Se tunne kun saa vaan nauttia. No vauhtia ei kovin paljoa ollut. Kivaa kyllä. Mutta mistä tuo helvetin rakkine ajatus. Vuosien varrella kun on enemmän ja vähemmän tullut pyöräilyä harrastettua, on saanut nauttia jos jonkinlaisista kanssa liikkujista. Yleensä kaikkein mukavinta on ollut pyöräillä pikkuteillä. Maisemat ovat mukavia ja yleensä tuuli ei häiritse. Pikkuteillä on kuitenkin yksi paha ongelma. Henkilöautot. Valtaosa niistä pitävät selvästi pyöräilyä vastenmielisenä tai ainakin sellainen tunne on tullut. On ollut kiilaamisia ja torven soittoa. On ajettu niin läheltä että auton peili on raapaissut ihoa. Nyrkkiä on heristelty ja keskisormea esitelty. On joskus käynyt niin että auto on pysähtynyt ja kuski noussut ulos kertomaan missä hän toivoisi pyöräilijän ajelevan. ” Painu vittu helvettiin täältä ajotieltä”. Mikä jottei. Mutta uskoisin että siellä on hankalaa pyöräilyä harrastaa. En osaa tarkkaan sanoa mikä on se juttu mikä tuon saa aikaan. Onhan se raskasta ja joskus matkaa hidastavaa väistää toisia tiellä liikkujia. Ja pyöräilijät ovat siitä huonoja kun niiden yli ei voi oikein ajaa kuten vaikka siilin tai tms. Eilen pyöräilyä ei haitannut kuin yksi autoilija. Ja siitäkin selvittiin tuijotuksella. Tai hän vielä vahvisti omaa oikeuttaan ajaa kolmion takaa suoraan eteen pyörittämällä päätään ja katsomalla epäuskoisesti että oikeasti tuo pyöräilijä luulee pääsevänsä ennen minua. Yllättävää saattaa olla joidenkin mielestä se että rekat yleensä väistävät todella hyvin. Kiertävät maantiellä kaukaa jne. Siitä iso peukku. Jalat lukkopolkimissa kiinni on välillä meinaa jännää kun huomaa olevansa rekan ja ojan välissä.
Pitää heittää tähän pari tarinaa. Olin aikanaan yli kymmenen vuotta sitten lenkillä. Olin pyö.räillyt n.60 km ja Olin päättänyt pitää pienen tauon. Siirryin isolta tieltä levähdyspaikalle. Nousin pyörän päältä ja venyttelin paikkoja. Näin kun auto kaartaa alueelle. Autosta nousee isä ja poika sekä äiti. Isä katsoo hetken minua ja kysyy:” Oletko pitkän matkan tehnyt?” Vastaan hymyillen:” No ihan kohtuullisesti” Isä katsoo poikaansa ja toteaa:” Nää on just näitä liikenteen vaarantajia. Sotkevat tuolla keskellä tietä ja häiritsevät autoja.” Oma hymy hyytyi näppärästi. Isä katsoo minua ja pyörittää päätään . Nousevat autoon ja lähtevät liikkeelle. Nuori poika iloisena heiluttaa vielä ikkunasta keskisormea kuin Mister Bean konsanaan leffassa. Täytyy sanoa että yleensä en sanattomaksi jää mutta tuolla hetkellä jäin. Toinen tarina ei onneksi osunut omalle kohdalle. Eräs tuttu oli treenilenkillä joutunut väistämään pikkutiellä autoa sillä seurauksella että oli ajautunut ojaan. Onneksi loukkaamatta itseään. Auto oli pysähtynyt ja kuski katsonut kun kaveri oli noussut ylös. Sen jälkeen kuski oli todennut:” Sen siitä saa kun häiritsee liikennettä.” noussut autoon ja lähtenyt. Onneksi tuolla liikenteessä on kuitenkin paljon toisensa huomioon ottavia kuskeja.Mutta varmasti meillä jokaisella olisi parantamisen varaa.