Lainaa.com

Yleinen

Kesä on tullut – pvä 2/104

06.05.2013, hullujuoksija

Päivän harjoitus tehty. Olipa upea keli. Kesä varusteet yllä juoksukin tuntuu ihan toiselta kuin kolme kerrosta talvivaatteita yllä. Lenkki tuli tehtyä kahdessa osassa. Aluksi 6.5 km rentoa juoksua lämmöstä nauttien. Sitten pysähdyin urheilukentälle valvomaan valmennettavien testiä. Oli taas ihmeteltävää kun kentällä meidän neljän lisäksi oli neljä muuta. Luulisi että monen muunkin lajin edustajat olisivat innokkaina tekemässä kesän ensimmäisiä treenejä kauniissa kelissä. Mutta ei. Kenttä ammottaa hyvinkin tyhjänä suurimman osan kesästä. Toivoisin että vanhemmat yllättäisivät lapset ja veisivät kentälle kokeilemaan eri lajeja ja ihan vaan ottamaan hikeä pintaan. Tai miltä kuulostais perhe olympialaiset. Kolme helppoa lajia. Kuula, juoksu ja pituus. Kokeilkaa. Itse haaveilin kovista vedoista tartanilla. Järki voitti tällä kerralla. Muistin sopukoista kaivautui vanhat harjoitukset. Oli upeaa juosta 10x400m vetoja . Mutta seuraava päivä oli aina tuskaa. Jalkani eivät ole koskaan päässeet sinuiksi tuon kimmoisan alustan kanssa. Mutta tämän kesän aikana aion joku kerta vielä uhmata kohtaloa ja käydä kokeilemassa. Hullu kun olen.
Niin ja lenkin lopetin 3km reippaiseen juoksuun. Eli hyvä lenkki takana.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *