Hullu Juoksija

Yhteiskunta. Luin erään lapsuudesta tutun henkilön blogikirjoitusta jossa ihmeteltiin mihin helvettiin Suomi on menossa. Kirjoitus oli saanut kimmokkeensa Vantaalla ilman lupaa jäädytetystä luistinradasta. Moni on pohtinut oikeutetusti mihin tämä maa on menossa. Nyky-yhteiskunta tekee liukuhihnalla säädöksiä joilla erinäisiä asioita rajoitetaan. Olen itsekin törmännyt kaikenlaisiin. Muistan mm. yhden sellaisen erikoisen tapauksen ”edellisestä elämästä” . Omistimme toista sataa vuotta vanhan rakennuksen ja siellä oli tarkoitus järjestää puutaidenäyttely. Paikallinen rakennustarkastaja ja hänen palotarkastajakollega katsastivat näyttelytiloja. Tutkinnan jälkeen toteamus oli valmis. Ei onnistu näyttely. Rakennus oli kuulemma liian paloarka tuollaiselle näyttelylle. Ja tärkein syy oli näyttelyesineiden materiaali. Kun on puuesineitä on paloriski liian suuri. Kun kysyimme keinoja järjestää näyttely olisi kuulunut seinä vuorata paloturvallisella materiaalilla ja myös katto. Rakennukseen olisi pitänyt rakentaa sprinklerijärjestelmä. Myös uusia paloturvallisia väliseiniä olisi tullut rakentaa. Poistaa pätkä yli satavuotta vanhaa kattoa . Myös kakkoskerroksessa sijainneeseen tilaan olisi pitänyt rakentaa uudet portaat. Vanhoissa oli väärä jyrkkyys. Ulko-ovi olisi tullut vaihdettavaksi myös. Olihan tuo jo myös yli satavuotta palvellut. Ja monta muutakin asiaa mahtui matkaan. Hieman kummeksutti kuitenkin se että jos tiloissa olisi järjestetty jotain muuta näyttelyä olisi kaikki ollut ok. Nyt tuo puutaide oli se kynnyskysymys. Toki yritimme vaihtoehtoisia asioita. Esim. rakennuksen vanhaa holvikellaria. Se ei käynyt kun ei ollut hätäuloskäyntiä. No sitten ehdotimme rakennukseen tehtyjä ravintolatiloja. Eipä nekään käyneet. Eivät olleet kuulemma tarkoitettuja näyttelytarkoitukseen. Poikkeusluvalla saimme sen kesän näyttelyn pidettyä mutta siihen se jäi. Tuo muutos olisikin ollut mahdoton. Rakennus oli museoviraston suojelema ja he olivat aika tarkkoja mitä saa tehdä ja mitä ei.

Mitä tuohon alun Vantaan tapaukseen tulee niin voin vaan ihmetellä. Aikoinaan lapsuudessa asuinalueen innokkaat isät jäädyttivät omatoimisesti alueen pallokentälle luistinradan. Kukaan ei nostanut meteliä ja kaupunkikin avitti sen verran että toi paikalla lumen luontiin sopivat välineet jotta luistelijat saattoivat pitää kentän kunnossa. Hiukan on maailma muuttunut matkanvarrella.

Toivottavasti päättäjät pian heräävät todellisuuteen. Otettaisiin maalaisjärki käteen ja nautittaisiin elämästä. Tällä vauhdilla meillä on niin paljon rajoitteita että kukaan ei enää edes tiedä niitä. Suomalaiset ovat tunnettuja kuuliaisuudestaan. Olisiko oikeasti aika vähän tökkiä takaisin. Meillä byrokratia on paisunut sellaisiin mittasuhteisiin että tavallinen tallaaja alkaa olemaan voimaton. Annanpa toisenkin esimerkin tästä .

Muutamia vuosia sitten kun äitini oli kuolemassa syöpään, päätettiin hänelle hakea taksikortti jotta hän pääsisi sairaalasta välillä käymään kotona. No tuumasta toimeen ja sosiaalitoimeen. Vastaus oli että tulotodistukset tarvitaan. Ja kirjallinen selvitys mihin kortteja tarvitaan. Ja hakijan pitää varautua odottamaan jonkun aikaa. No kerroin että rahaa ei paljoa ole mutta eipä lääkärin mukaan elinaikaakaan. Itseasiassa puhe oli enää viikoista. Kovasti yritin tinkiä kortteja. Eipä auttanut . Edellä mainitut asiat tuli hoitaa. Lähdin kiukuissani tiskiltä. Tokaisin mennessäni että aulassa istuville spurguille ne kortit kuuluukin kun niillä on vielä paljon hyvää viinaa hakematta alkosta. Ovet paukkuen pihalle ja aulaan jäi joukko ”alan miehiä” ihmettelemään sekä sossutäti. Hetken päästä perässä tuli osastonjohtaja ja yritti rauhoitella ja lupasi kiiruhtaa asiaa jos vaan toimittaisin edes tiliotteita. Sain toivonkipinän ja tein kuten pyydettiin. Seuraavana päivänä takaisin toimistolle ja laput tiskille. Sitten alkoi odotus. Ja siitä odotuksesta tuli malliesimerkki suomalaisen byrokratian nopeudesta. Tuli seurattua sairaalassa kun äiti kuihtui pois. Tuli kuolema. Hoidettua hautajaiset ja hautajaisten jälkeen tieto että isällä on keuhkosyöpä. Sitten postilaatikosta kolahti iloinen uutinen. Sosiaalitoimi oli myöntänyt taksikortit. Saatteena oli teksti ” Jos kortteja ei tarvita tulee ne toimittaa takaisin sosiaalitoimeen” .