Hullu Juoksija

Forssa(lue:vorsa) , Suvi-ilta, Combo ja rajat. Siinä purtavaa yhdeksi päiväksi. Viikon olin urheilematta selkäongelmien takia. Tästä johtuen oli hieman jännittynyt olo lauantaiaamuna kun starttasin matkaa kohti Forssaa. Ystävän kyydillä matka taittui jouhevasti. Kovasti suunnittelimme millaisella taktiikalla pyöräkisaan lähtisimme. Pohdin moneen otteeseen mikä olisi itselle järkevintä. Tarkoitushan oli osallistua Comboon. Matkat olivat 92km pyöräilyä ja 21.1km juoksua. Itseä mietitytti eniten energia varojen riittäminen tuohon juoksuosuudelle. No kuten monesti kaikki ei mennyt kuten ennakkoon oli suunnitellut.

Pyöräily. Startti tapahtui kello 11. n.500 muun pyöräilijän joukossa oli jännittävää lähteä. Ei ollut oikein varmuutta mitä edessä on. Hieman helpotusta toi se että meitä oli kolmen pyöräilijän ryhmä joka päätti pitää yhtä. Alkuun se olikin kantava voima. Oman malttamattomuuden vuoksi meidän kolmikko ohitteli tasaiseen tahtiin muita pyöräilijöitä. Keskivauhti kasvoi tasaisesti vaikka tuuli yritti kovasti vastustaa. Matka taittui upeasti ja varsinkin kun 55km jälkeen löysimme ryhmän jossa löytyi myös vetoapua alkoi meno tuntumaan upealta. Ja kun vajaassa seitsemässä kympissä saimme vielä tuulen selän taakse oli loppu yhtä juhlaa . Kokonaisuudessaan pyöräily sujui reippaasti yli odotusten. 3.06 ja 29.4km/h ovat kuntoilijalle vallan mainioita tuloksia. Se mikä jäi kaivelemaan oli tuo energia. Matkalla olisi pitänyt syödä vähintään puolet enemmän jotta akut olisivat olleet kunnossa juoksuun.

Pyöräilyn jälkeen oli puolitoista tuntia aikaa tankata ja vaihtaa varusteet. Sitten lähdettiin mielestäni suomen parhaalle puolimaratonille. Olin lähdössä hyvin epävarma mihin rahkeet riittäisi. Jo 3km kohdalla huomasin juoksun kulkevan odotettua paremmin. 5km kohdalla väliaika 27.45 ja 10km kohdalla 54.25 alkoivat lupailemaan todella hyvää lopputulosta. Sitten tapahtui odottamatonta. 13km kohdalla tein ”konoset” poikkesin reitiltä ja tyhjensin vatsani pusikkoon. Ensimmäisenä mielessäni kävi jääkö maaliin pääsyy haaveeksi. Pohdin että seuraava juoma-asema oli kaiken ratkaiseva. Asemalle päästyäni yritin juoda paljon. Lähdin epävarmana liikkeelle. Pian huomasin että nesteet sittenkin imeytyi jonkun verran ainakin. Eivät jääneet vatsaan hölskymään. Pyrin ylläpitämään vauhtia joka ehkä oli virhe. 18km kohdalla kroppa sitten sanoi sopimuksen irti. Tunsin miten voimat katosivat ja tiesin että lopusta tulisi tuskaa. Jouduin lopussa ottamaan 3 kävelyosuutta jotta pääsin maaliin. Maalilinjan kun ylitin muistin jälleen miltä tuntuu antaa kaikkensa.

Hetki maaliintulon jälkeen ymmärsin että olin omaan tasooni nähden tehnyt aika kovan suorituksen. Olin väsynyt ja onnellinen. Tiesin että tällaisia onnistumisia pitää arvostaa. Olin saavuttanut rajani ja voittanut itseni moninkertaisesti.
Jos ei ole itse tyytyväinen omaan onnistumiseen niin kuka sitten. Kuntoilijalla ei fanit pyöri ympärillä ja media hehkuta. Ainut kannustaja joka on joka hetki mukana on kuntoilija itse. Ja sen varaan kannattaa laskea. Nyt aion levätä muutaman päivän ja makustella tekoani. Sitten onkin aika asetella uusia tavoitteita.

Metrejä ei kannata laskea.
Sekuntteja mitata.
Matkoja ei kannata kirjata.
Tulevaa suunnitella.
On vain tämä hetki.
Nämä polut.
On vain yksi elämä.
Arvossaan mittaamaton.
Siksi pysähdy.
Katso ympärille.
Nauti kaikesta.
Pienestä ja suuresta.
Nauti siitä mitä
olet saanut.
– hullujuoksija_