Hullu Juoksija

Kädet ylös ja tuuleta. Olet maalissa. Nyt kun aika kuluu makoillen ja painoa keräten voi välillä keskittyä menneeseen. Uskon että pääsen vielä kokemaan maaliin tulon ihanuuden, kurjuuden ja itsensä voittamisen tunteen. Mutta mitä maalisuora on elämän aikana tarjonnut. Se on tarjonnut penkkiurheilijana sydäntä riipaisevia hetkiä. Sydämen pysäyttäviä hetkiä. Tarjonnut tunteita joita ei voi oikein sanoin kuvailla. Olen katsonut telkkarista miten maratoonari on hoippuen ja juuri ja juuri tajuissaan on saapunut arvokisoissa maaliin. Olen tuntenut hurjasti tuskaa tuon juoksijan puolesta. Maalisuoralla kun Jukka Keskisalo juoksi kohti euroopanmestaruutta minä istuin kotikatsomossa ja huusin sekä itkin. Tunne oli sanoin kuvaamaton. Katsoin epäuskoisesti kun Usain Bolt juoksi 100 metriä me-aikaan . Kun näin Bekelen juoksevan 10000m kisan viimeisen kierroksen lähelle 50sekunttia, tuijotin ruutua suu auki. Luin Juha Väätäisen tekstiä jossa hän kertoi harjoitelleensa aikanaan em-kisoihin ottamalla lenkin lopuksi maalisuoran loppukirin ja nostaneensa aina kädet ilmaan voiton merkiksi. Ja lopuksi hän teki saman em-kisoissa ja otti kultamitalin. Lasse Viren kertoo kirjassa että yksi hänen olympiakulta tuli taktiikalla jossa hän ei vain päästä ketään ohi ja juoksee kokomatkan sisäreunassa rataa. Analyyttisesti katsoen Lasse voitti juuri tuon sisäradalla juoksun takia. Pahin kilpailija oli juossut ulompana ja hävisi maalisuoralla juurikin sen verran mitä tuo ulompana juoksu toi lisää metrejä.

Itsellä maalisuora on ollut kaikkea mahdollista. Helsinki City Maratonilla 2000-luvun alussa järkyttävässä helteessä maaliin tulo oli ihme. Stadionille tullessa oli maailma jo hämärän peitossa ja teki mieli vain lopettaa juoksu. Kun ylitin maalilinjan lupasin vakaasti sen olleen viimeinen maratoni jonka juoksen. Pienessä kylähölkässä koin maalisuoralla suuren urheilujuhlan tuntua kun kävin kirikilpailun kahden muun juoksijan kanssa ja yleisö hurrasi. Tunne maalissa oli upea kun olin onnistunut voittamaan nuo kaksi juoksijaa kirissä. Berliinin maratonilla maalisuora on pitkä. Brandenburginportti näkyy jo kaukaa ja tietää että siellä maali on. Satatuhatta ihmistä hurraa kadun varrella ja tunnelma on uskomaton. Samalla kun tuuletin yleisölle joka vastasi huutamalla katselin kellosta että ennätys tulee. Juoksu ei ole koskaan tuntunut niin hyvälle. Maalissa halasimme Italialaisen juoksijan kanssa ja itkimme ilosta. Molemmat olivat juosseet ennätyksensä. Tunteikkain maaliin tulo oli viime vuoden Helsinki City Maratonilla. Olinhan luvannut sen juoksun pois nukkuneelle äidilleni. Maalisuoralla kyyneleet valuivat poskilla. Maalissa en saanut edes sanaa suustani.

Ajattelen elämässä nykyään että voin asettaa itselleni erinäisiä maaleja. Urheilussa, valmennuksessa ja työssä. Saatan töissä yksinäni omassa työhuoneessa tuulettaa kun olen saavuttanut jonkun tavoitteen. Kun näen miten valmennettava pääsee tavoitteeseensa , tuuletan aivan kuin itse olisin päässyt maaliin. On tärkeää nauttia jos jonkun tavoitteen saavuttaa. Miksipä ei siis tuulettaisi kunnolla .

Loppuun vielä kaksi tarinaa eräänlaisista maaliin pääsemisistä. Olin aikoinaan hiihtämässä ja saavuin ennalta ajatellen jyrkän mäen alkuun. Edessäni vanhempi mies yritti luistelutyylillä nousta mäkeä. Homma ei oikein toiminut ja odottelin taustalla mitä tapahtuu. Meinasin jo ohittaa miehen ja jättää hänet yrittämään ylöspääsyä. Päätin kuitenkin kysäistä voisinko auttaa. Mies katsoi yllättyneenä ja iloisena. Siirryimme ladulla taaksepäin leveämpään kohtaan ja kerroin pieniä vinkkejä tekniikkaan. Autoin löytämään pienen puuttuvan palasen. Mies jäi treenaamaan ja minä jatkoin matkaa. Myöhemmin kun autolla laittelin varusteita kasaan näin miehen tulevan parkkialueelle. Mies käveli luokseni ja ojensi kätensä. Tuijotti silmiin ja sanoi :” Kiitos. En ole koskaan ollut näin iloinen kun olen tullut lenkiltä maaliin.”  Toinen tarina on juoksutreeneistä. Tein mäkivetoja jyrkässä mäessä. Puolivälissä harjoitusta näin miten mäen päälle kerääntyi ryhmä ihmisiä. En kehdannut löysätä yhtään. Ylös päästessäni huomasin että kyseessä oli läheisestä toimintakeskuksesta ulkoilemassa ollut ryhmä. Porukka hymyillen seurasi juoksuani. Tein vetoja lisää ja lisää. Ennen viimeistä vetoa olin jo aika puhki ja ajattelin että mahdanko päästä loppuun asti. Päätin kuitenkin saavuttaa maalini. Lähdin päättäväisesti liikkeelle. Puoliväliä mäkeä tajusin että voimat loppuu ja pahaolo iskee. Vähän ennen huippua hoipertelin sivuun ja polvilleen tien reunaan. Oksennus tuli väkisin. Nousin hetken päästä ylös ja päätin kokeilla kävelyä mäen päälle. Olin jo unohtanut yleisöni. Kunnes havahduin kun tämä iloinen ryhmä taputti innoissaan ja huutelivat kannustushuutoja. Mäen päällä kun olin ryhmän kohdalla ja hymyilin heille osa uskaltautui taputtamaan selkään ja kehumaan. Lähdin pikkuhiljaa hölkkäämään ja pohdin mielessä miten hieno kokemus tuo oli. Täydellinen maaliin tulo.