Lepo. Se on helppo ajatella että nyt lepään. Mutta miten on toteutuksen laita. Nykyään ihmiset jakautuu muutamiin ryhmiin koskien liikuntaa. Äärilaidoissa löytyy sohvaperunat jotka ei liiku ja toisessa laidassa himoliikkujat. Himoliikkujilla tulee monesti suuria vaikeuksia toteuttaa tuota aloitus sanaa. Lepo tuntuu olevan kyseisille ihmisille suorastaan kirosana. Olen kuullut vaikka mitä selityksiä. Monia niistä omalla äänelläni. Sitä laiskistuu jos vaan makoilee yhdenkin päivän. Mitä muutkin ajattelee jos en tänään harjoittele. Yksi hyvä selitys on että kunto romahtaa ja paino nousee kun kokonaisen päivän vaan on. Lopputulosta ei ole vaikeaa arvata. Paikat alkavat pikkuhiljaa pettämään. Lopuksi eriasteiset rasitusvammat ja kehon väsymystila käyvät ylipääsemättömiksi. Tavalla tai toisella liikunta loppuu ja sekä pelätty painon nousu alkaa. Sen jälkeen alkaa rankin taistelu. Eli henkinen taistelu itsensä kanssa. Ei ole helppoa seurata kun muut pystyy harjoittelemaan ja itse joutuu vaan olemaan. Olen nuo taistelut itse käynyt läpi enkä suosittele muille. Siksipä pitäydyn nyt sellaisessa ohjenuorassa että ennemmin lepo kuin pakkolepo. Pysyy pääkoppa paremmin elämässä mukana.
Tänään en siis tee mitään. Nautin auringosta ja vapaapäivästä. Kokeilkaa muutkin. Tuntuu yllättävän hyvältä välillä.
Merkinnät RSS-syötteenä