Aurinko. Tuo suomalaisen synkän sielun herättäjä näin kesän alussa. Nyt se helli hienosti tällaista kankeaa juoksijaa. Tuossa kesän ensi lämmössä on vain yksi huono tekijä. Se innostaa aina liian kovaan vauhtiin. Sitä kuvittelee että lämmin ilma saa kunnon heti kovemmaksi . Vauhti kiihtyy kuin huomaamatta. Ja pian huomaa että hitto kun alkaa askel painamaan. Ensin ihmettelee onko jokin vialla kun tuntuu niin raskaalta. Sitten mittaa vauhtia ja tajuaa että juokse puoliminuuttia per kilsa kovempaa kuin normaalisti. Hämmentävintä on että sittenkään ei tajua hiljentää vauhtia. Ei ole vuodet opettaneet lainkaan. No päätään on kiva hakata seinään ja todeta että edelleen sattuu. Tämän päivän lenkillä tuli tehtyä myös tekniikkaharjoitus. Ensimmäinen pitkiin aikoihin. Ja ymmärsin taas kuinka tärkeää tuo tekniikka on. Aion kyllä jatkaa maratonille saakka kerran viikossa tuota treeniä.
Ja loppuun pieni muistutus. Kaikki irti olevat koirat on kilttejä. Ainakin omistajiensa mielestä. Siinä vaiheessa kun koira roikkuu hampaillaan tossunnauhoissa sitä itse miettii että onkohan noin?
Merkinnät RSS-syötteenä