Johtaminen on helppoa. Olen joskus tuon lauseen nähnyt. En ehkä suoraan allekirjoita sanoja. Mutta tuosta on hyvä lähteä liikkeelle. Voisin sanoa että johtamisesta on helppo tehdä vaikeaa. Monesti kysytään miten minä johdan ja miten onnistun edes jotenkin työssäni. Olen toteuttanut tuota edellä mainittua asiaa. Olen pyrkinyt kaikin keinoin välttämään vaikeaksi tekemistä.
Johtamisen esimerkkejä löytyy valtavia määriä. Ajan saatossa on ollut Ceasar, Napoleon, Mao, Stalin,Hitler,JFK, Gorbatšov, yms. Nämä henkilöt johtivat tavalla tai toisella koko maailmaa. Nyt Putin ja Obama tekevät samoin. Pienessä mittakaavassa Sipilä johtaa koko suomea. Entinen tapa johtaa on saanut väistyä. Nyt johdetaan oy Suomi ab nimistä yritystä. Vaatii ihmisiltä paljon että siihen totutaan. En päivittäin seuraa politiikkaa, mutta voin ottaa sen verran kantaa että paikoin on johtamisesta tehty vaikeaa. Nopeasti tulee mieleen että olisiko aluksi pitänyt vähän enemmän selvittää kaikille miksi nyt pyritään erilaiseen johtamiseen kuin aiemmin. Monella on vaikeaa ymmärtää miksi on siirrytty uuteen tapaan johtaa ja miksi se olisi parempi kuin ennen. Ja ennen kaikkea on vaikeaa sulattaa sitä asiaa että vanha tapa hoitaa asioita pitää haudata ja opetella uusia. En todellakaan silti tyrmää Sipilää. On erittäin hyvä että uudet tuulet puhaltaa myös politiikassa. Kunhan vaan kaikki saa asian pureskeltua.
Tästä on hyvä oikaista takaisin omaan johtamiseen. Mitä itse teen jotta johtaminen onnistuu mahdollisimman hyvin. Ensimmäinen asia jonka teen on henkilöihin tutustuminen. Haluan ensin oppia tuntemaan ihmiset joita johdan. Aloitan sen kertomalla ensin itsestäni. Ja se ei tarkoita että haluaisin nostaa itseäni jalustalle vaan avaan itseni toiselle. Kerron oman elämäntarinan ja osoitan että olen ihminen siinä kuin muutkin. Ja ennen kaikkea teen sen henkilökohtaisella tasolla kahden kesken. Sen jälkeen annan toiselle mahdollisuuden kertoa itsestään. Tämän jälkeen päivittäisen työn yhteydessä on helpompi jutella ja askel kerrallaan saada luottamus puolin ja toisin. Ja tarkoitan todella puolin ja toisin. Ilman yhteistä säveltä homma ei toimi. Toinen vaihe on osoittaa että olen ansainnut paikkani. Kerron omat ”pelisäännöt” tarkasti ja pidän niistä kiinni. Niihin kuuluu tärkeimpinä tasapuolisuuden ylläpito. Kaikki on samalla viivalla ja jokaisen tehtävä on varmistaa onnistuminen. Jokaisen on noudatettava kaikkia sääntöjä yhtälailla. Ja jos ei noudata on palaute sama. Yksi tärkeä asia omassa johtamisessa on myös tietynlainen kovuus. Jos on tehtävä kova päätös niin se tehdään. Monesti nämä päätökset antavat muille sen vahvistuksen että olen oikea ihminen oikeassa paikassa. Omassa johtamisessa on tärkeää myös rentous sekä iloisuus. Ilman iloa ja fiilistä että nauttii työstään ei hyviä tuloksia saada . No mitä muuta voisi vielä lisätä tähän. Asioita olisi varmasti paljon, mutta kuten aina sanon niin jokainen ihminen on erilainen. Erilaisuus tekee sen että samat asiat eivät päde jokaisen kohdalla. Yhden asian haluan kuitenkin tähän loppuun lisätä. Olen itse oppinut että hyvä päällikkö,esimies tai johtaja ei käytä isoa alkukirjainta. En siis pidä itseäni Päällikkönä vaan päällikkönä. Jokainen voi miettiä mitä se sitten tarkoittaa.