Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Kuuntele järkeä

24.06.2014, hullujuoksija

Lepo. Moni ei arvosta sitä paljoakaan. Tällaiselle ADHD juoksijalle se on erittäin vaikea asia. Yöunet ovat katkonaisia. Päiväunia ei osaa ottaa. Kokoajan pitäisi olla jotain tekemistä. Itse arvostan ihmisiä jotka osaavat levätä. Palautumisen kautta saadaan pohja entistä kovemmille tuloksille. Monesti palautus muistetaan vasta kun paikat ovat niin väsyneitä että harjoittelu ei onnistu. Nyt olen itse palautellut Forssan kisan jälkeen. Välillä on tuntunut jo hyvältä. Mutta lenkillä käydessä tajusin että kroppa ei ollut kuitenkaan vielä kunnossa.

Aika. Erikoinen käsite. Välillä se matelee. Välillä juoksee. Nyt kun on yrittänyt levätä on se madellut. Nyt on 9 päivää kisasta ja pääkopan mielestä aikaa on mennyt kuukausi. Ei haluaisi pysyä poissa lenkkipoluilta. Järki sanoo että pysy ja aikaa on kulunut vasta vähän. Tunne on eri mieltä. Pää ei tajua järkipuheita. Kävin jo viime torstaina yhden lenkin kokeilemassa. Huonolla tuloksella. Nyt kun matka Helsingin juoksuun on alkanut kävin eilen uudelleen.

Tahto. Kun tahtotila on tarpeeksi kova, jää järki yleensä eteiseen. Eilen kropasta suurempia välittämättä painelin lenkille. Onneksi juoksu kulki edes kohtuullisen hyvin. Yhteensä 7km josta kolme pojan kanssa. Tästä se lähtee. Tänään onneksi järki voittaa. Lepoa. Huomenna jälleen uusi yritys.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *