Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Vuoden parasta aikaa.

09.04.2017, hullujuoksija

Kevät on itselleni lähes parasta aikaa. Nautin kun luonto herää eloon. Lintujen vauhdikas meno takapihan puissa on hauskaa seurattavaa. On mukavaa odotella miten luonto alkaa vihertämään. Ja valoa riittää. Aikanaan juostessa kevät oli ihan parasta aikaa. Talven kovien harjoitusten ja pimeällä juostujen lenkkien jälkeen oli upeaa päästä ensimmäisiin kisoihin. Tunne oli todella upea. Varsinkin jos talven harjoitukset olivat sujuneet hyvin. Eräänä keväänä oli vähän epävarma olo. Talvella tuli treenattua todella paljon. Tavoitteenani oli juosta itselleni kunnon ennätykset. Ensimmäinen kisa jännitti todella paljon. Ja se menikin täysin metsään. Meinasin jopa keskeyttää kympin kisan. Juoksin kuitenkin rauhassa maaliin ja pohdin että ehkä seuraava kisa sitten sujuu. Ja sujuihan se. Eka kisa oli saanut koneen hereille ja toisessa päästiin todellakin vauhtiin. 5 km taittui 18.20 vauhtiin ja ennätys oli tehty. Maalissa kuitenkin tiesin että parempaan vielä pystyn. Odotin innoissaan seuraavaa, kahden viikon päästä olevaa, kisaa. Se kulkikin sitten omaa edelleen kovinta vauhtia kympillä. 38.20 näytti kello. Sama meno jatkui kolme viikkoa myöhemmin vitosen kisassa. Juoksin elämäni kovimman ajan, kaikki matkat huomioiden. 5 km taittui 17.40 aikaan. Ja keli ei todellakaan ollut hyvä. Vettä satoi ja tuuli. Noita juoksuja on nyt upea muistella. Varsinkin näin keväällä. Nyt onnea on se että pääsee reippaille kävely lenkeille. Tai ainakin omasta mielestäni reippaasti. Hymy on herkässä joka kerta.

Tänä keväänä kisailusta käy työn puolesta projekti. Uusi marketti valmistuu ja avajaiset ovat jo reilun viikon päästä. Töitä on tehty todella paljon sen eteen. Olen useaan otteeseen laskenut kuinka paljon mikäkin asia vie aikaa tai mitkä työvaiheet kannattaa missäkin kohtaa tehdä. Välillä on tullut herättyä ihan liian aikaisin ja kun uni ei ole tullut, on silloin jatkettu asioiden suunnittelua. Nyt kun enää 10 päivää jäljellä avaukseen on suht tyytyväinen olo. Olen mielestäni onnistunut tähän mennessä ainakin lähelle niin hyvin kuin toivoin. Ja oma henkilökunta on ollut todella hyvä työssään. Ihmisissä on paistanut valtava palo ja halu onnistua. Ja uskon että niin myös käy. Veikkaan että olo on avausta ennen sama kuin aiemmin kevään juoksukisoja odotellessa. Mahtavaa kun saa tehdä tuollaisen jutun.

Eräs blogia lukenut oli tykännyt kissasta josta kirjoitin. Miisulla oli myös kevät hyvää aikaa. Lintujen ja muiden saalistettavien määrä kasvoi huomattavasti. Oli aamuja kun katselimme kun kissa jahtasi ensin oravaa puiden latvustossa. Heti seuraavana sai huomata kuinka etuovelle kannettiin päästäinen tai hiiri. Joskus äitini meinasi saada sydänkohtauksen kun ovelta löytyi rotta. Ja Miisu sen vieressä tyytyväisen näköisenä. Ja tottakai sama reaktio kun ovelle kannettiin orava.

Nyt odotellaan että uusi marketti aukeaa ja sitten voidaan kirjoitella miten meni


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *