Lainaa.com

Yleinen

Juoksukoulu

01.05.2017, hullujuoksija

Juoksun iloa. Sitä moni haluaa nykyään kokea. Siksipä kysyntään on vastattava tarjonnalla. Mutta onko tarjonta aina hyvää tai kysyntä oikeaa. Asioita joita pohdin, kun netissä selailin tietoja juoksukouluista ja kokemuksista niissä olleilta. Juoksukouluja on moneen lähtöön. Kouluja joissa tehdään yhdessä 10 lenkkiä ja niiden yhteydessä kerrotaan harjoittelusta sekä tekniikasta. Löytyy myös sellaisia, joissa käydään muutaman kerran yhdessä luennolla ja siihen päälle lenkillä. Monessa koulussa selkeästi oletuksena on, että kouluun tullaan jo jonkun verran harjoitelleena. Luin myös kouluista, joissa lähtötasona oletettiin olevan maratonkunto. Ihmettelin mielessäni miten sellainen ihminen joka ei ole metriäkään juossut pärjää noissa kouluissa. Itse pidin ensimmäiset juoksukoulut jo 2000-luvun vaihteessa. Lähes kaikki osallistujat olivat täysin aloittelijoita. Asia oli minusta oikein. Jos nimi on juoksukoulu, mielestäni siellä aloitetaan alkeista opettelemaan juoksua. Pohdin asiaa monesta eri suunnasta. Tiedän joidenkin ajattelevan, että kyllähän kokenutkin juoksija voi osallistua kouluun ja oppia. Se on aivan totta. Toki väitän, että moni jo kohtuullisen paljon juossut saa enemmän irti henkilökohtaisesta valmentajasta kuin koulusta. Ja valmentajaksi kannattaa hankkia oikeasti juoksuun erikoistunut henkilö. Eli ei kannata maraton tavoitetta varten palkata personal traineria joka on erikoistunut kuntosaliohjelmien tekoon. Monessa tilanteessa innokas harjoittelija saisi varmasti parhaan avun, kun henkilökohtainen valmentaja seuraisi tekemisiä. Itse juoksun alkuaikoina pidin valmentajaa. Mielestäni se oli oikea ratkaisu. Viisaampana olisin myös kaikkein kovimpina treenivuosina pitänyt valmentajan. Vaikka silloin jo valmensin itse useampaakin juoksijaa ja vedin juoksukouluja, olisi tarvittu joku seuraamaan omia tekemisiäni. Nyt kun luin kokemuksia juoksukouluista, tuli mieleen että moni muukin kaipaisi sitä ennemmin sitä vahtijaa kuin koulua. Ja toisaalta varmasti moni kaipaisi sellaista koulua jossa oikeasti alkeista lähdettäisiin liikkeelle. On helppoa perustaa juoksukoulu ja tehdä ihmisille juoksuohjelmat. Siihen päälle näytetään muutaman kerran miten teknisesti kuuluisi juosta. Omasta mielestäni kouluun kuuluu olennaisena osana ymmärtäminen. Itse kun olen valmentanut, niin olen pyrkinyt tuomaan jokaiselle ymmärryksen. Ymmärryksen siitä miksi tulee harjoitella, miten tulee harjoitella ja millä saa itselleen parhaan tuloksen. Silloin ihmisen on helppoa koulun jälkeen treenata itsenäisesti.

Eräs tarina  juoksukouluista on jäänyt hyvin mieleen. Olin vetänyt kaksi ensimmäistä kertaa. Molemmat luentoja. Yksi osallistujista tuli ottamaan luennon jälkeen hihasta. Hän kertoi miten oli käynyt jo kaksi juoksukoulua ennen kyseistä. Oli kuulemma nyt kahden luennon aikana saanut enemmän informaatiota kuin aiemmista kouluista yhteensä. EI hän ollut koskaan pohtinut treenaamista, oli vain harjoitellut annetun ohjelman mukaan. Sanoin että palataan asiaan kun viimeinen kerta on takana. Olimme paluumatkalla HCR tapahtumasta ja kyseinen juoksija istahti bussissa viereeni. ” Sami, sä olet antanut ihan uuden käsityksen juoksusta. Nyt ymmärrän miksi harjoittelen ja tiedän että tästä tulee elämänmittainen matka. Kiitos.” En tiedä voiko valmentaja saada parempaa palkintoa työstään.

, ,


2 vastausta

  1. hullujuoksija sanoo:

    Moikka

    Laita mulle vaikka sähköpostia .madrunner72@hotmail.com . Jutellaan lisää.

  2. verotarky@gmail.com sanoo:

    Hei

    olisin kiinostunut perustamaan oman juoksukoulun,
    voisitko neuvoa miten pääsen alkuun (en haluaisi perus traineri ohjelmaa koska
    sisälajit eivät kiinosta )

    Voisin tehdä myös aliurakointina työtä juoksuvalmentajana

    Olen vm 66, erittäin nuorekas/lähdes absolutisti/terveyden perikuva:) yt Sari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *