Lainaa.com

Yleinen

Elämä on

06.10.2015, hullujuoksija

Rankka elämä vaatii rankan asenteen. Niin ainakin itse ajattelen. Elämä on kolhinut matkalla enemmän ja vähemmän eri aikoina. Olen ajatellut että oikealla asenteella siitä kuitenkin selviää. Pitkän taistelun jälkeen velkajärjestely on takana ja hieman erilainen elämä edessä. Tiukan väännön ja työn kautta olen saanut jalat toimimaan kohtuullisen hyvin. Olen päässyt treenaamaan kohtuullisen paljon. En kovin kovia treenejä mutta kilometrejä on karttunut sopivasti. Jokainen metri kuten velkajärjestelyn jälleen jokainen päivä on ollut voitto. Elämä on antanut vähän uskoa parempaan. Mitä elämä sitten voi antaa tulevaisuudessa. Toivon vahvasti että se antaa mahdollisuuden matkustaa ja nauttia maailmasta. Toivon myös että elämä siivoaa negatiiviset ajattelijat ympäriltä. Ne ihmiset jotka yrittävät jatkuvasti nakertaa uskoa parempaan. Pitäisi myös toivoa että elämään ei enää eksyisi ihmisiä jotka tuhoaa toisten elämiä.

No parempi vaan katsoa mitä elämä tuo tullessaan. Vuoden päästä ollaan jo viisaampia. Nyt on helppo vaan olla ja elää hetkessä. Hieman jatkan valmentamista että tuntuma pysyy siihen hommaan. Olen jopa pohtinut että olisi hienoa aloittaa joku pidempi valmennus projekti. Jotain missä nuoresta juoksusta kiinnostuneesta saisi valmentaa pala palalta oikea juoksija. Voisin tietysti heittää tässä täkyn lukijoille. Ehdotuksia otetaan vastaan 🙂

Sitten kirjoittamiseen. Pohdin tänään puhelimessa ystäväni kanssa blogikirjoittamista. Itselleni tämä on tietynlainen ajatusten purkupaikka. Ystäväni oli haikaillut kirjoittamista. Tiedän että hän on hyvä kirjoittaja ja rohkaisin häntä aloittamaan oman blogin. Nyt jännityksellä odotan että aloittaako hän kirjoittamaan. Toivon sitä todella paljon.

Ja loppuun varoituksen sana. Syksy on tullut ja talvikin pian. Muistakaa näkyä ja nähdä.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *