Hullu Juoksija

Elämä. Ihmisen erikoisinta aikaa. Viimeiseen kahdeksaan vuoteen on mahtunut vaikka mitä. Kahdeksan vuotta sitten olin yrittäjä. Kaikki kuitenkin romahti ja yhtäkkiä huomasin olevani entinen yrittäjä ja selässäni oli valtava velkataakka. Niin valtava ettei sitä normaalisti pystyisi hoitamaan. Onneksi sen osalta alkaa jo pikkuhiljaa näkymään valoa tunnelin päässä. Silloi kahdeksan vuotta sitten myös terveys petti. Olin pahimmillaan niin huonossa kunnossa etten jaksanut kunnolla kilometriäkään kävellä. Kovan taistelun ja samalla totutellen uuteen työhön ja kaupunkiin saavutin itselleni jonkinlaisen kunnon. Puolimaratonkin taittui jo 1h36min aikaan. Hymy tuli kasvoille. Elämä kuitenkin palautti maanpinnalle. Isovanhempia kuoli ja jalkakin alkoi oireilemaan. Kurjuus otti muutama vuosi sitten niskaotteen. Molemmat vanhemmat kuoli syöpään vuoden sisällä juuri eläkkeelle pääsyn kynnyksellä. Elämässä tärkeässä roolissa ollut mummu kuoli myös. Oma terveys alkoi jälleen osoittamaan rapistumisen merkkejä. Parin leikkauksen jälkeen kaivoin esiin kaiken tahdon voiman ja päätin toteuttaa äidilleni hänen kuolemansa kynnyksellä tehdyn lupauksen. Lupasin juosta vielä yhden maratonin hänen puolestaan. Se hetki noin vuosi sitten oli erittäin tunteikas. Itkin vuolaasti ylitettyäni maalilinjan Helsinki City Maratonilla. Juoksusta  jäi niin hyvä maku että jatkoin rennosti hyvää harjoittelua. Tämän kesän aluksi painelin Forssan Combossa 93km pyörällä 3h06min ja päälle puolimaratonin 1h56min. Mielessäni siinsi jälleen paremmat ajat. Kävin loppukesästä juoksemassa vielä Helsinki City Maratonin ja siellä rennolla asenteella ja ololla 3h53min antoi uskoa tulevaan. Kunnes tajusin että jalassa on jälleen ongelmia. Nyt nilkassa kuten aiemmin jo kerroin. Pakkolepoa on edessä paljon. Minimissään 10viikkoa. Nyt mielessä on ajatus liikunnan aloittamisen tuskasta. Olen kokenut miltä tuntuu lähteä nollasta ylöspäin. Tiedän että lähes sama on jälleen edessä. Varsinkin kun edessä on lääkärissä käynti erään toisenkin vaivan takia. Jonkinlainen solumuutos jota tutkitaan. Elämä on ihmisen erikoisinta aikaa. Aina kun luulet olevasi tietoinen tulevasta se yllättää. Nyt vain toivon löytäväni jostain sen tahdonvoiman jolla jälleen nostan itseni kuntoon ja voisin ylpeänä omasta kunnosta juosta ulkona ihmisten katsellessa. Siihen on valitettavasti vielä pitkä matka. Onneksi elämässä on ollut myös hymyn aiheita ja upeita yllätyksiä. Niiden avulla jaksaa uskoa että kyllä se aurinko tähänkin risukasaan vielä paistaa.